Varsin urheiluntäyteinen päivä, elän välillä niin terveellisesti että itseänikin pelottaa. Aamu alko reilun tunnin lenkillä metsässä koirien kanssa, sitä seurasi tunnin juoksulenkki ja kilometrejäkin taittui tosi hyvin - oli vauhdikas askel tänään! Sitten vielä reippaana tallille siivoamaan karsinoita ja reilun tunnin ratsastuslenkille Viivin kanssa. Viivi oli niin söötti kun se kerjäs kaikkea mahdollista mitä mulla oli käsissäni. Reppana näkee mukamas nälkää, se maha on ilmeisesti kasvanu tyhjästä!
Miks ihmeessä unohdan aina autuaasti kuinka inhottavalta tuntuu olla luita ja ytimiä myöden jäässä? Rakastan talvea ja kerron aina kesäkuumilla kaikille, joita ei todellakaan koko aihe kiinnosta, kuinka odotan talvea, lunta, huuruavan kylmää hengitystä, pakkasen natinaa ja kimaltelua talvi-illassa. Ja sitten nämä aurinkoa palvovat ihmiset kertovat silmät sirrillään että joo, ompa tosi kivaa kun sormet jäätyy melkein irti asti ja posket on kirkkaan punaset kaikesta siitä tuulesta ja tuiskeesta, hiukset sähköistyy ja olo on kun hylkeellä kuivalla maalla kun vaatetta on tuhannen kerroksen verran. Ja minä blokkaan kaiken sen kurjuuden mielestäni ja oottelen talvea ja melkein maistan lämpimän glögin suussani jo elokuun alkupuolella. Tänään oon kuitenkin vihannut talvea ihan sydämeni kyllyydestä. Auton ovet ei meinannut aueta millään, sormet ja varpaat jääty ratsastaessa täysin tunnottomiksi, kenkiin meni metsässä lunta ja sukat kastu. MUR. Joskin talvi yritti äsken hieman lepytellä mua kimaltelemalla kristallisena ja näyttämällä kirkaan tähtitaivaan uskomattoman upeana. Mutta ei, minä en lepy ennenkun saan uuden pipon ja takin ja hanskat. Ja kengät. Siihen asti vihaan talvea.
Jaa kouluhommia? Ei oo pystyny, kauheesti oon urheillut ja siivonnut niin eikö se riitä? Niin. No. Eihän se riitä. Huomenna teen kaikki rästihommat, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön niin talvi minut vieköön.
